perjantai 20. heinäkuuta 2018

4viikkoiset sydänten sulattajat

Nyt pentueet 2018 sivulta löytyy tuoreempaa kuvaa pennuista! käykää kurkkaan.

Tässä kuvassa komeilee pentueen isä Nuusku

torstai 5. heinäkuuta 2018

Täällä me ollaan valmiina valloittamaan maailmaa!

"Heippa vaan kaikki, minä olen yksi tytöistä ja tuolta pentulaatikosta löytyy vielä kahdenksan sisarustani sekä veli. Synnnyimme 14.6  ja emä on meistä siitä asti pitänyt turvallisesti huolta. Nyt me alamme availemaan silmiä ja koittelemaan jalkoja kovasti. Emme malta odottaa että pääsemme pihalle juoksentelemaan ja tutkimaan kaikkea jännää mitä sieltä korsitasolta löytyy. Olemme jo maistelleet vähän tuota kosteaa ruokaa mutta ei se yhtä hyvää ole kuin äitin oma lämmin maito.
Käykää ihmeessä kurkkaa pentueet kohdasta myös syntymä kuvat sisaruksistani. Koitan tuota emäntää hoputtaa ottaa lisää kuvia meistä tänne jotta saadaa sulattaa sydämiä muuallakin kuin täällä Ruukin kulmilla"

torstai 24. toukokuuta 2018

Kesä saapuu kovaa vauhtia ja aika kertoa ilo uutisia!

Pentuja odotettavissa kesäkuun alussa

Viime viikon uutiset pielavedeltä olivat täynnä positiivisuutta. Ava (vilusen Annikki Adelia) kävi ultrassa ja saimme kuulla että pentuja on tulollaan. Ava kasvattelee mahaansa vielä hetken perheensä luona ja saapuu kuunvaihteessa luoksemme valmistautumaan pentujen tuloon.





mikäli olet kiinnostunut kuulemaan lisää yhdistelmästä ota ihmeessä yhteyttä vaikka sähköpostitse tai puhelimitse.
sannamaria.heikkinen@gmail.com
 p.0440245209

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Ava loikkii kohti kevättä iloisin mielin!


MUKAVAA KEVÄTTÄ KAIKILLE!

Ava kävi terveystarkastuksessa ja saimme lausunnon josta varmasti myös isäntäväki oli tyytyväinen. Näin nuori neiti voi huoletta aloittaa vielä kevään hangilla kauanodotetun hiihtoveto harrastuksen. 


Vilusen Annikki Adelia    Lonkat B/B   Kyynäreet 0/0

torstai 24. joulukuuta 2015

Oikein rauhallista joulua kaikille!

ja ihanaa alkavaa uutta vuotta 2016


 (viime joulun muisteloita )

Toivoo Vilusen poppoo

lauantai 14. marraskuuta 2015

Vilusen A pentue jo vuoden ikäisiä!

Kyllä on ilo katsella ja kuulla kuulumisia näistä junnuista! Vuosi saatiin jo mittariin kaunokaisten/komistusten kanssa. Hienoja yksilöitä jokaisesta kasvanut.
ONNEA VIELÄ KERRAN KAIKILLE 


Armas loppukesän uimaleikeissä täällä pohjoisessa

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

5kk Aappo pääsi uimakouluun

Aappo on jo ottanut varaslähdön kesään ja opettelee taidokkaasti vesikoiran vinkeille uimakoulussa!
vesipeto odottelee jo että joko mennään!

uiminen on tällä pojalla verissä. Aappo oli kuulemma heti omassa elementissään kun pääsi polskimaan. uiminen onnistui liiveillä ja ilman jo näin isolta mieheltä